Minusta

Minusta

Hei! Olen Deana Pavlovic ja työskentelen yrittäjänä ja graafisena suunnittelijana omassa yrityksessä nimeltä Hanabi Media. ”Hanabi” tarkoittaa japanin kielessä ilotulitusta edustaen pääajatustani visualisoida viestisi, liiketoimintasi tai ideasi niin, että se tulee brändisi keskipisteeksi ja selkeästi näkyviin markkinoinnin taivaalla.

Minulla on yli kymmenen vuoden työkokemus graafisen suunnittelun ja visuaalisen viestinnän maailmasta. Lähestyn jokaiseen projektiin kaupallisessa mielessä, jossa myynti, markkinointi ja visuaalisuus pelaavat yhdessä. Viesti rakennetaan markkinoinnin pohjalle ja tuodaan selkeästi esille visuaalisin keinoin. Silloin, viesti omaksutaan ja muistetaan helpommin. Tällä tavalla olen auttanut asiakkaideni yrityksiä kasvamaan ja erottumaan joukosta.

Jo pitkään ollessani yrittäjä olen kehittänyt ja omaksunut taitoja, kuten joustavuutta, sopeutumiskykyä uusiin olosuhteisiin, stressin hallintaa kiireisissä tilanteissa ja tiukoissa aikatauluissa, itseluottamusta ja sitoutumista. Toimeksiantoja teen usein itsenäisesti, mutta pidän myös ryhmätyöstä ja työskentelemisestä työkumppaneiden kanssa.

Vapaa-ajallani maalaan, luen, opin uutta, ulkoilen, viihdyn perheeni kanssa ja seuraan aina muuttuvaa maailmaa. Pidän matkustamisesta ja mielelläni tutustun eri kulttuureihin, ihmisiin ja kieliin.

Olen kotoisin Serbiasta, ja tulin Suomeen käännösprojektin vuoksi. Vaikka idea oli matkustaa eteenpäin kohti Kanadaa ja Uutta-Seelantia, ihastuin Suomen luontoon ja ihmisiin, ja jäin. Nyt olen asunut Suomessa kohta kaksikymmentä vuotta ja nautin toisesta kotimaastani todella paljon. Asiakkaita palvelen suomeksi, mutta englantikin sopii erittäin hyvin.